Poimintoja tulevista koulutuksista
Polkuja kohti merkityksellistä elämää
Päijät-Hämeen kesäyliopisto tarjoaa ympäri vuoden opintoja, jotka tuovat arkeen uuden kipinän. Me suhtaudumme tietoon ja sen soveltamismahdollisuuksiin uteliaisuudella, ja haluamme herättää saman tiedonjanon kaikissa opiskelijoissamme.
Inspiraatio kohti uutta voi lähteä liikkeelle yksittäisestä koulutuksesta ja kasvaa koko elämän suunnan muuttavaksi urapoluksi.
Tervetuloa oppimaan ja oivaltamaan yhdessä!
Ajankohtaista
Tunnelmallista joulua ja onnellista uutta vuotta!
Päijät-Hämeen kesäyliopiston väki toivottaa opiskelijoilleen ja yhteistyökumppaneilleen rentouttavaa ja tunnelmallista joulua! ✨🎄 Toimistomme on suljettu viikon 52 ja olemme tavoitettavissa jälleen 30.12.2024 lähtien. Toivomme, että tuleva vuotesi on täynnä innostavia...
Kesäyliopistoille valonpilkahduksia syksyyn
Kuluva vuosi on ollut kesäyliopistokentälle haasteellinen. Meihin kohdistui tälle vuodelle suuri leikkaus valtionosuusrahoitukseen ja myös aikuiskoulutustuen lakkautus on vaikeuttanut opiskelijoidemme mahdollisuuksia osallistua koulutuksiin. Nyt saimme kuitenkin...
Koulutusta ympäri vuoden, myös työn ohessa
Koulutuskentällä on monenlaisia muutoksia käynnissä. Vapaa sivistystyö on rahoitusleikkausten myötä epävarmassa tilanteessa. Kesäyliopistojen rahoitukseen kohdistui tälle vuodelle 20 % leikkaus ja se aiheuttaa suuria haasteita oppilaitoksille. Teemme töitä sen eteen,...
🔸Ilmoittautuminen Palautumisohjaajakoulutus 10 op 2025 -koulutukseen päättyy keskiviikkona 12.02.2025🔸
Palautuminen tarkoittaa voimavarojen lisääntymistä, väsymyksen tunteen väistymistä ja elpymistä koetusta rasituksesta. Kun ihminen on palautunut, hänen olonsa on hyvä, myönteinen ja kykenevä. Kehollisuus luo tietoisuuttamme. Kehon kuuntelu, havaitseminen ja ymmärtäminen johtaa väistämättä itsensä ymmärtämiseen. Ohjaajakoulutuksesta saat käytännönläheisiä työvälineitä työhyvinvointia edistävään toimintaan.
Koulutuksen teoreettinen viitekehys koostuu länsimaisesta keho- ja rentoutusterapiasta, sekä sosiaalisen oppimisen teoriasta. Teoria ja käytäntö pohjautuvat Palautumispiirakka™️:n kuuteen eri sektoriin; uni, ravinto, luonto, keskittyminen-rentoutuminen-rauhoittuminen, kehon ja mielen aktiivinen palautuminen sekä mielen valmennus, joita tarkastellaan koulutuksessa.
Suorittaessasi Palautumisohjaajakoulutuksen kokonaisuudessaan saat käyttöösi rekisteröidyn PALAUTUMISOHJAAJA-nimikkeen.
Koulutus sopii erinomaisesti sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle, liikunnan parissa työskenteleville, työnohjaajille sekä palautumisen taitoja tarvitsevalle joko omaan tarpeeseen tai ryhmänohjaukseen.
Kouluttajina toimivat:
▪️ Ulla Ollikkala, psykofyysinen fysioterapeutti, kouluttaja, uniohjaaja CBT-I
▪️ Nina Pajanti-Raudus, työnohjaaja, luonto-ohjaaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja
Koulutuksen tarkempaan sisältöön pääsette tutustumaan kotisivuillamme: bit.ly/palautumisohjaajakoulutuskevät25
#palautumisohjaaja #palautuminen #voimavarat #kehollisuus #kehoterapia #rentoutusterapia #sosiaalinenoppiminen #palautumispiirakka™️ #jaksaminen #tunneyhteys #kehonkuuntelu #ymmärtäminen #Hyvinvointi #palautumisohjelmapro #koulutus #ammatillinentäydennyskoulutus #liikuntakeskuspajulahti #pajulahti #lahti #päijäthäme #kesäyliopisto #päijäthämeenkesäyliopisto #löydäomakoulutuspolkusi ... EnemmänVähemmän
0 CommentsComment on Facebook
Äänimaljarentoutusohjaaja -verkkokoulutus 24.04. – 31.08.2025.
Koulutuksen käytyäsi opit soittamaan äänimaljoja vastuullisesti, turvallisesti ja hoitavasti, valitsemaan sinulle sopivia hoitavia soittimia ja ohjaamaan äänimaljarentoutuksia ja sointukylpyjä ryhmille. Opit myös perustaidot äänimaljahoidoista, meditaatioista ja rentoutusharjoituksista.
Äänimaljat sopivat palautumiseen, stressin lievitykseen, avuksi uneen ja helpotukseksi kipuun, ja siksi ne ovat todella suosittu ja yksinkertainen tapa tuoda lisää ilon ja tyytyväisyyden tunteita elämään. Hoitavien soittimien värähtelyn on tutkittu vastaavan jopa kolminkertaista määrää syvää unta, joten tämä lempeä hoitomuoto on todellinen vastaisku stressiin ja unettomuuteen. Näille taidoille on todellinen tarve nykypäivän hektisessä maailmassa: ihmiset kaipaavat yhä enemmän palauttavia ja hoitavia hetkiä, jotka rauhoittavat hermostoa ja rentouttavat kehoa. Yhä useampi käykin koulutuksen tuodakseen sekä omaan että läheisten elämään lisää rentoutumista ja värähtelyn hellää hoivaa.
Koulutuksen jälkeen voit aloittaa äänimaljarentoutusten ohjaamisen ja hoitojen tarjoamisen. Voit käyttää opittua osana ammattitaitoasi tai jopa luoda itsellesi täysin uuden uran äänimaljojen ja rentoutumisen parissa.
Kouluttajana toimii Tiina Ulvi, KM, luokan- ja musiikinopettaja ja terveystiedon aineopettaja.
Tutustu verkkokoulutukseen tarkemmin kotisivuillamme ja ilmoittaudu mukaan: bit.ly/äänimaljarentoutusohjaaja
#äänimalja #äänimaljarentoutus #äänimaljarentoutusohjaaja #ohjaaja #sointukylpy #äänimaljahoito #meditaatio #rentoutus #rentoutusharjoitus #palautuminen #stressinlievitys #unenlaatu #Hyvinvointi #ohjaaminen #suunnittelu #koulutus #VerkkoKoulutus #lahti #päijäthäme #kesäyliopisto #päijäthämeenkesäyliopisto #löydäomakoulutuspolkusi ... EnemmänVähemmän
0 CommentsComment on Facebook
Psykoterapeuttiset valmiudet ja psykoterapian perusteet -koulutus on täydennyskoulutus sosiaali- ja terveydenhuollon tai muun soveltuvan alan ammattihenkilöille ja täydentää heidän perustutkintoaan psykoterapeuttisten valmiuksien osalta. Koulutus täyttää yliopistojen psykoterapeuttikoulutuskonsortion vaatimukset psykoterapeuttikoulutusten edellyttämistä lisäopinnoista ja on laajuudeltaan Valviran psykoterapeuttisten valmiuksien erikoisopinnoilta edellyttämät 30 op.
Koulutuksen suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea lyhytterapeuttikoulutukseen tai psykoterapeuttikoulutukseen, jos hakijan taustakoulutus ja muut edellytykset täyttyvät.
Koulutuksen aikana perehdytään ihmisen psyykkiseen kasvuun ja kehitykseen, opitaan tunnistamaan ja erottelemaan psyykkisen häiriön eri muotoja ja soveltamaan tietoja käytännössä sekä käyttämään psykoterapeuttista työotetta ja terapeuttisen vuorovaikutuksen periaatteita.
Koulutus on kohdennettu sosiaali-, terveys-, opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille, jotka haluavat täydentää perustutkintoaan psykoterapeuttisten valmiuksien osalta.
Opettajina toimivat:
▪️Anita Hedman FM, kouluttajapsykoterapeutti (VET), työnohjaajakouluttaja (Story), Team and Executive coach (ICF, PCC), mindfulnessohjaaja (MBSR)
▪️Annukka Jäske (KM), kouluttajapsykoterapeutti (VET)
▪️Miia Miskeljin (SH), kouluttajapsykoterapeutti (VET), työnohjaaja ja coach.
▪️Päivi Granholm, urheilupsykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja
▪️Janne Vuononvirta, psykiatri ja psykoterapeutti
▪️Pekka Lyytinen, psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti
▪️Annette Nyholm, sosiaalipsykologi, kouluttajapsykoterapeutti
Tutustu koulutuksen tarkempaan sisältöön kotisivuillamme ja hae mukaan: bit.ly/psykoterapeuttisetvalmiudet
#psykoterapeuttisetvalmiudet #psykoterapeuttinen #psykoterapianperusteet #psykoterapia #perusteet #sosiaalihuolto #terveydenhuolto #psyykkinenkasvu #kehitys #psyykkinenhäiriö #psykoterapeuttinentyöote #terapeuttinenvuorovaikutus #vuorovaikutus #ihmissuhdetyö #omajaksaminen #itsetuntemus #mielenterveys #palvelujärjestelmä #psykoterapiasuuntaukset #koulutus #ammatillinentäydennyskoulutus #lahti #päijäthäme #kesäyliopisto #päijäthämeenkesäyliopisto #löydäomakoulutuspolkusi ... EnemmänVähemmän
0 CommentsComment on Facebook